Suomalainen diabeteksen ehkäisytutkimus (DPS)

Aina silloin tällöin suomalaiset ravitsemusasiantuntijat viittaavat tiedotusvälineissä tähän tutkimukseen. He saattavat kertoa tutkimuksen osoittavan, että suomalaiset ravitsemussuositukset ovat kohdallaan, tai jopa että suositusten noudattaminen estää kakkostyypin diabetekseen sairastumisen.

Lieneekin syytä perehtyä tutkimustuloksiin tarkemmin ja pohtia, minkälaisia johtopäätöksiä niistä voi tosiasiassa tehdä. Lähteenä olen käyttänyt vapaasti luettavissa olevia tutkimusraportteja.

Tutkimukseen otettiin mukaan 522 koehenkilöä, jotka olivat ylipainoisia, keski-ikäisiä ja joiden sokerinsieto oli heikentynyt. Koehenkilöt satunnaistettiin 4 vuoden ajaksi interventioryhmään (tehostetun elintapaohjauksen ryhmä) ja vertailuryhmään.

Interventioryhmän tavoitteena oli laihduttaa, noudattaa suosituksien mukaista ruokavaliota ja harrastaa liikuntaa vähintään puoli tuntia päivässä. Ryhmän jäsenet saivat yksilöllistä ravinto- ja liikuntaneuvontaa. Vertailuryhmän jäsenet saivat yleistä elämäntapaneuvontaa ja kirjallista materiaalia.

Kolmen vuoden kohdalla interventioryhmä oli pudottanut painoaan keskimäärin 3,5 kg ja vertailyryhmä 0,9 kg. Interventioryhmällä veren paastosokeri pysyi ennallaan ja vertailyryhmällä se nousi 0,1 mmol/l. Interventioryhmällä sokerihemoglobiini (HbA1c) laski 0,2 %-yksikköä ja vertailyryhmällä se pysyi ennallaan.

Neljän vuoden kohdalla interventioryhmän veren paastosokeri oli jo 0,08 mmol/l korkeampi kuin aloitushetkellä ja sokerihemoglobiini vain 0,11 %-yksikköä matalampi. Ainoa merkittävä mitattava ero ryhmien välillä oli painonpudotus – interventioryhmä pudotti muutaman kilon enemmän.

Kolmen vuoden jälkeen interventioryhmästä 22 henkilöä (9 %) ja vertailyryhmästä 51 henkilöä (20 %) oli sairastunut diabetekseen. Suhteellinen ero diabetesriskissä ryhmien välillä oli siis 58 % ja absoluuttinen ero noin 12 %. Laskennallisesti siis kolmessa vuodessa interventioryhmästä 31 henkilöä hyötyi ja 234 henkilöä ei hyötynyt. Suhteellinen ero kaventui ajan kuluessa – neljän vuoden kohdalla se oli 43 % ja seitsemän vuoden kohdalla 36 %.

Tutkijat havaitsivat, että insuliiniresistanssi ja insuliiniherkkyys olivat vahvasti yhteydessä painon muutokseen.

Tutkimustuloksista voidaan kohtalaisella varmuudella päätellä, että henkilöillä, jotka ovat vaarassa sairastua kakkostyypin diabetekseen, laihdutus, ravitsemussuositusten noudattaminen ja liikunnan lisäys yhdistettyinä viivästyttävät kakkostyypin diabetekseen sairastumista noin yhdellä henkilöllä kymmenestä verrattuna vastaavasti sairastumisvaarassa oleviin keskivertokansalaisiin.

Tutkimustuloksista ei voida päätellä, että yksin ravitsemussuositusten noudattaminen auttaisi, tai että ravitsemussuositusten mukainen ruokavalio olisi terveellisin mahdollinen vaihtoehto. Interventioryhmän muutoksista näyttäisi nimenomaan laihdutuksella olleen suurin merkitys, ja useiden eri laihdutusruokavalioita vertailevien tutkimusten mukaan suositusten mukainen vähärasvainen ruokavalio ei ole erityisen tehokas laihdutustapa.

Toivokaamme, etteivät asiantuntijat turhaan antaisi kaunisteltua kuvaa tämän tutkimuksen tuloksista.

Päivitys:

Tutkijat raportoivat koehenkilöiden kokonaiskuolleisuudesta sekä sydän- ja verisuonitauteihin sairastuneisuudesta kymmenen vuotta tutkimuksen alkamisen jälkeen. Kummassakaan ei ollut tilastollisesti merkitsevää eroa interventioryhmän ja vertailuryhmän välillä. Elämäntapojen muutos tutkimuksen suunnittelemalla tavalla ei antanut koehenkilöille pidempää elämää.